Kirjoita tähän hakusana

Hakutulokset

Kansainvälistyminen on rikkaus

Kevät lukukausi pyörähti käyntiin ja uudet haasteet kutsuvat niin opinnoissa kuin järjestö puolella, uutta pestiä opiskelijakunnan varapuheenjohtajana unohtamatta. Tästä vuodesta on tulossa varmasti tapahtumarikas ja välillä myös hermoja raastava. Toivon että vuosi tulee olemaan myös täynnä onnistumisia, mutta sitä ei voi varmaksi tietää.

Vuosi 2018 oli myös tapahtumarikas sisältäen opiskelijavaihdon espanjassa ja kesällä reppureissun Euroopan läpi takaisin Suomeen. Syksyllä ”perheenlisäys”, eli kaksi kania muuttivat yksiööni luoden kotioloista paljon vauhdikkaamman. Vuoteen toki mahtui paljon muutakin, mutta nuo tuntuivat ehkä vuoden suurimmilta kohokohdilta.

Viimevuoden kokemukset avasivat silmiäni paljon kansainvälistymisen kannalta. Asuminen espanjalaisessa kaupungissa, jossa englannin taso aivan olematon oli erikoinen kokemus. Ylpeys heidän kotimaastaan näkyi parvekkeilla roikkuvin lipuin ja ajatusmaailma piti espanjaa ainoana oikeana kielenä. Missään ei saanut asioitua puhuen englantia, vaan jopa apteekista käännytettiin pois pudistellen päätä ja puhuen niin nopealla tempolla ettei siitä ollut mahdollista saada selkoa, kun kielestä oli vain alkeet hallussa. Olin se ulkomaalainen, joka ei osannut kieltä ja yritti selvitä vieraassa kulttuurissa vieraalla kielellä.

Onneksi en ollut aivan yksin tilanteessa ja tutustuin nopeasti muihin vaihto-opiskelijoihin, joista osa puhui espanjaa sujuvasti ja auttoivat arjen haasteissa. Kuitenkin alkuun tilanne oli välillä jopa pelottava ja turvaton, tätä en toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Meillä LAMKissa on vuosittain paljon vaihto-opiskelijoita ja opiskelijoita ketkä suorittavat koko tutkintonsa englanniksi. Täällä emme oleta heidän saman tien osaavan asioida opintotoimistossa tai poliisiasemalla suomeksi, vaan kaikki palvelut ainakin yritetään tarjota myös englanniksi.

Kansainvälistyminen ja globalisaatio ovat vuosi vuodelta yleisempiä termejä, jotka vaikuttavat joka päiväiseen arkeemme. Ja kansainvälistyminen ja kulttuurien sekä erilaisuuden kunnioittaminen ovat tärkeitä arvojani. Joten toivon tällä varapuheenjohtaja kaudella tuovani esiin näitä ajatuksia, joita tässä lyhyessä tekstissä kirjoitin. Loppuun vielä, oikein hyvää alkanutta lukukautta 2019 jokaiselle!

Varapuheenjohtaja

Laura Hahl

vpj(at)lamko.fi

Häirintä ja häirintäyhdyshenkilö

19.04.2019

Oppilaitoksilla on suomessa velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa (Yhdenvertaisuus- ja Lue lisää

Vappu on opiskelijan aikaa!

11.04.2019 Reetta Tuominen

Vapun nimi on syntynyt jo 700-luvulla eläneeltä Walburg-nimiseltä abbedissalta, joka Lue lisää

Vaikuttajana opiskelijakunta

05.04.2019 Laura Hahl

Ensimmäiset kolme kuukautta LAMKOn hallituksessa ovat muuttaneet täysin käsitykseni siitä, Lue lisää

Kulkukortti on pop!

28.03.2019 Emmi Ojantausta

Olen Emmi Ojantausta, toisen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija. Toimin LAMKOssa tapahtumavastaavana. Lue lisää

Näytä lisää